elokuu 2013

You are currently browsing the monthly archive for elokuu 2013.

Lasten ja nuorten omaehtoinen ja ohjattu harrastustoiminta on äärimmäisen kustannustehokas tapa tukea lasten ja nuorten kasvua. Iso osa Helsingin ja pääkaupunkiseudun harrastustoiminnasta on varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistysten toteuttamaa. Nuorten aktiivisen kansalaisuuden tukeminen on olennainen osa niin poliittisten kuin muiden järjestöjen aatetta ja kasvatustavoitteita. Harrastustoiminta ja järjestöt ennaltaehkäisevät tehokkaasti syrjäytymistä ja viime aikoina nuorisojärjestöissä on ohjattu resursseja vahvasti myös esimerkiksi monikulttuuriseen työhön.

Viime aikoina keskustelussa (mm. pääkirjoitus HS 31.7.) esillä olleet puheet nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen tukemisesta kummeksuttavat.

Me Helsingissä toimivat nuorisojärjestöt olemme kiitollisia kaupungilta saamastamme tuesta. Julkisuudessa esiintuotu avustuspolitiikka antaa meistä ja koko nuorisotoiminnasta vääristyneen kuvan. Useimmat järjestöt elävät käytännössä kuitenkin kädestä suuhun. Kannatamme erittäin vahvasti avoimuuden lisäämistä avustusprosessin valmistelusta aina päätöksentekoon asti, mutta peräänkuulutamme myös yhtenevää linjaa eri virastojen välillä.

Esimerkiksi lapsille ja nuorille tarkoitetun kesätoiminnan järjestämistä tuetaan tällä hetkellä hyvin eri tavoin Helsingin eri virastoissa.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan turvaaminen vaatii järjestöjen tukemista. Nuorisoasiain neuvottelukunnan vuonna 2013 teettämä nuorten vapaa-aikatutkimus osoittaa, että nuorista 85 prosenttia sanoo harrastavansa jotain. Tuhannet vapaaehtoiset nuoret ja aikuiset tekevät korvaamattoman tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa viikoittain ympäri Helsinkiä ja samaan aikaan palkattuja henkilöitä on vain kymmeniä. Tämän päivän nuorisotyön ammatillistuessa on tärkeää, että vapaaehtoisilla on palkattuja työntekijöitä tukenaan. Pelkillä palkatuilla ohjaajilla toiminnan järjestäminen näin kattavasti ei ole taloudelliset resurssit huomioiden mahdollista.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisestä, syrjäytymisen ehkäisystä ja eriarvoisuuden poistamisesta puhutaan paljon päätöksentekijöiden juhlapuheissa. Käytännön toimenpiteet jäävät kuitenkin häviävän pieniksi ja keskustelun näkökulmat kokonaisuuden kannalta erittäin kapeiksi.

Helsingin valtuustostrategiassa yhtenä painopisteenä peräänkuulutetaan nuorille oikeutta kuulua ja loistaa. Tutkijat ovat arvioineet, että vapaaehtoistoimintaan laitettu euromäärä kuusinkertaistuu, kun arvioidaan siihen liittyviä kansantaloudellisia vaikutuksia. Me Helsingissä toimivat nuorisojärjestöt toivomme juhlapuheiden näkyvän myös kaupungin vuoden 2014 talousarviossa.  Järjestöjen ja nuorisotyön tukeminen ennaltaehkäisevässä työssä todellakin kannattaa.

Riikka Nenonen

Helsingin nuorisoyhteistyö – Helsinki-Team ry, puheenjohtaja

*********

Mielipidekirjoitus lähetetty Helsingin Sanomiin 16.8.2013. Kirjoitusta ei ole julkaistu.

n/a